​Yleistiedot

​Kuvaus

Toimintaterapeutin tutkinto-ohjelmassa suoritetaan Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, jonka tutkintonimike on Toimintaterapeutti (AMK).

Toimintaterapia on esimerkiksi tasapainoisen elämän tukemista, arjen taitojen harjoittelua tai ympäristön esteettömyyden suunnittelua. Toimintaterapeutti tukee asiakkaiden toimijuutta ja arjessa selviytymistä. Opinnoissa keskitytään eri-ikäisten asiakkaiden ja perheiden toiminnallisen osallistumisen mahdollistamiseen sekä itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Opinnoissa perehdytään muun muassa terapeuttisen vuorovaikutuksen luomiseen, tavoitteellisen toiminnan käyttöön, ympäristöjen arviointiin, asiakaslähtöiseen prosessiin, neuvontaan ja ohjaukseen.

Opiskelu on käytännönläheistä ja harjoittelua opinnoista on noin kolmannes. Osa opiskelusta toteutetaan monialaisesti muiden opiskelijoiden kanssa Lab-ympäristöissä. Opinnot voi tehdä joustavasti hyödyntäen tiimi-, verkko- ja projektioppimista. Opiskelijan aiempi osaaminen voi nopeuttaa valmistumista.

Opinnot mahdollistavat oman urapolun rakentamisen esimerkiksi yrittäjyys- ja kansainvälisyysvalmiuksiin panostamalla. Kaikilla opiskelijoilla osa opinnoista (vähintään 20 op) on englanniksi ja myös opiskelijavaihto ulkomaille on suositeltava.​

​Tutkinnon taso

AMK-tutkinto, alempi korkeakoulututkinto (EQF 6)

​Aloitusryhmän koodi

STT16S1

​Tutkintoon liittyvät kelpoisuudet

Toimintaterapeutti vastaa itsenäisesti työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä ottaen huomioon eettiset ja lainsäädännölliset näkökulmat sekä vaikuttavuuden, tehokkuuden ja taloudellisuuden vaatimukset. Toimintaterapeutin ammattinimikettä saa käyttää ja ammattia harjoittaa vain tutkinnon suorittanut laillistettu toimintaterapeutti. Toimintaa valvoo aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA.

​Opinnot

​Tavoiteltava osaaminen

Opintojen tavoitteena on, että Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistunut toimintaterapeutti on ihmisen eri elämänvaiheisiin liittyvän toiminnallisen hyvinvoinnin asiantuntija. Hän osaa arvioida ja tukea asiakkaiden hyvinvointia, toimijuutta, arjessa selviämistä ja yhteiskuntaan osallistumista elämän eri areenoilla kuten leikissä, arjen, työn ja vapaa-ajan toiminnoissa. Valmistunut toimintaterapeutti tuntee erilaisia asiakaslähtöisiä vaikuttamisen keinoja sekä ryhmätoiminnan hyödyntämistä terapiatyössä. Hän osaa analysoida toimintoja ja hänellä on ohjaus- ja opetustaitoja sekä terapeuttisen vuorovaikutuksen keinoja. Hän tuntee toimintaterapian teoreettisen, filosofisen, eettisen ja lainsäädännöllisen tietoperustan. Hänellä on toimintaterapeutin työssä tarvittavat käytännön työtaidot, joita hän on koulutuksen aikana harjoitellut.

Valmistunut toimintaterapeutti hallitsee toimintaterapian eri osaamisalueet ja hänellä on valmiudet soveltaa osaamistaan vastaten yhteiskunnan haasteisiin yksilö-. ryhmä ja yhteisötasolla. Valmistunut toimintaterapeutti kykenee oman osaamisen ja oman alansa jatkuvaan kehittämiseen ja pystyy toimimaan itsenäisesti oman alansa asiantuntijana kansainvälisesti muuttuvassa maailmassa. Toimintaterapeutti omaa valmiuksia tutkimustyöhön sekä yrittäjyyteen ja tunnistaa toimintaterapian mahdollisuuksia ennaltaehkäisevässä, digitaalisia keinoja hyödyntävässä ja hyvinvointia ylläpitävässä moniammatillisessa toiminnassa.

​Tutkinnon profiili

Toimintaterapeutin tutkinto-ohjelman profiilina ovat:

KANSAINVÄLISYYS toteutuu suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti opiskelijan urasuunnitelman pohjalta. Kotikansainvälisyyttä opiskelija oppii kieli- ja kulttuuriopinnoissa, vieraskielisissä opinnoissa sekä vaihto-opiskelijoiden kanssa yhdessä opiskellessa. Kansainvälisessä opiskelijavaihdossa opiskelijalla on mahdollisuus opiskella teoriaopintoja tai tehdä harjoittelujaksoja.

YRITTÄJYYS. Opintojen eri vaiheissa tuetaan erityisesti sisäistä yrittäjyyttä. Opintojen aikana opiskelija tutustuu oman alan yrittäjyyteen ja harjoittelee oman osaamisen tuotteistamista sekä markkinointia.

TOIMINTAKESKEINEN ARVIOINTIOSAAMINEN tarkoittaa niin yksilöön, perheeseen kuin toimintaympäristöönkin kytkeytyvää toiminnan ja toimintamahdollisuuksien arviointia. Opintojen aikana opiskelija saa valmiuksia mm. ympäristön esteettömyyden arviointiin sekä haastattelu- ja havainnointimenetelmien käyttöön.

TIIMI- JA RYHMÄTOIMINNAN OSAAMINEN. Opinnoissa hyödynnetään tiimityöskentelyä (sekä kontaktiopiskelun tiimejä että etätyöskentelyä mahdollistavia tiimejä), joka mahdollistaa oman kokemuksen tiimin jäsenyydestä ja valmentaa opiskelijoita monialaisessa tiimissä toimimiseen. Opintojen aikana opiskelija saa kokemuksia asiakkaiden ryhmämuotoisesta ohjaamisesta ja pystyy näin syventämään ymmärrystään ryhmäilmiöiden merkityksestä.

​Opintojen rakenne

Opinnot (päiväopiskelu)

Opinnot (monimuoto-opiskelu)

Saavutettava osaaminen

​Hyväksilukeminen

​Hyväksilukemisen menettelytavat kuvataan tutkintosäännössä ja opinto-oppaassa.

​Tutkinto-ohjelmaan hakeminen ja valinta

​Opintojen sisältö ja suorittaminen

Ensimmäisenä opiskeluvuonna painopiste on sosiaali- ja terveysalan yhteisissä opinnoissa sekä työelämävalmiuksissa. Toisena ja kolmantena opiskeluvuonna korostuvat toimintaterapian omat opinnot. Harjoittelu, vapaasti valittavat opinnot ja opinnäytetyö voidaan joustavasti sijoittaa eri opiskeluvuosille.

Lisätietoja löydät opinto-oppaasta:

​Arviointi ja oppimisen ohjaus

​Opiskelumuodot

Päiväopiskelussa opiskelijat muodostavat opintojen alussa moniammatillisia tiimejä. Tiimissäsi opiskelee sosiaali- ja terveysalan eri tutkinto-ohjelmien opiskelijoita. Tiimit toimivat itseohjautuvasti ja vastuullisesti erilaisissa oppimistilanteissa, esim. projekteissa. Opiskelijoiden yhteinen perusosaaminen sosiaali- ja terveysalalla työskentelyn pohjaksi rakentuu tiimidialogin avulla. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen tiimityöskentely jatkuu oman alan opiskelijoiden kanssa.

Tiimissä opitaan yhdessä tekemällä ja vuoropuhelun merkitys korostuu oppimisessa. Tiimin oma valmentaja tukee oppimista. Tiimiopiskelu sisältää dialogitreenejä, luentoja, tiimin yhteisiä ja myös yksilöllisiä oppimistehtäviä, tenttejä, verkko-opintoja ja ammattitaitoa edistävää harjoittelua sekä osallistumista työelämän hankkeisiin. Päivätoteutus edellyttää osallistumista opintoihin arkipäivisin.

Monimuoto-opiskelussa yhdistyvät verkko-opiskelu, itsenäinen opiskelu, ryhmätyöskentely ja kontaktiopiskelu. Työtapoina ovat mm. oppimistehtävät, luennot, pienryhmätyöskentely ja ohjaus. Opiskelu edellyttää sinulta aktiivista opiskeluotetta noin 40h viikossa, motivaatiota ja halua ottaa vastuuta omasta oppimisestasi. Verkko-opiskelu edellyttää tietotekniikan perustaitoja. Ensimmäisenä vuonna opiskelijat kokoontuvat opiskelemaan noin kahtena päivänä kuukaudessa. Lisäksi opintoihin voi sisältyä joitakin teemaviikkoja. Seuraavien vuosien opintoihin liittyy erimittaisia kontaktiopinto- ja harjoittelujaksoja. Monimuoto-opiskelu soveltuu sinulle, mikäli sinulla on aiempaa alaan liittyvää osaamista tai elämäntilanteesi johdosta haluat enemmän joustoja opintojen suorittamisajankohdan tai -paikan suhteen.

​Valmistuminen

​Ammattikorkeakoulututkinnosta annettavan todistuksen saamisen edellytyksenä on, että opiskelija suorittaa opinto-oikeusaikanaan tutkinto-ohjelmansa opinnot henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Lisätietoja tutkintosäännössä.

​Työllistyminen ja jatko-opinnot

​Valmistuneiden ammatilliset profiilit esimerkkeineen

Toimintaterapeutti voi työskennellä julkisella, yksityisellä tai 3. sektorilla. Hän voi työskennellä esimerkiksi sairaalassa, terveyskeskuksessa, kuntoutuskeskuksessa, koulussa, päiväkodissa, erityishuoltopiirissä tai sosiaali- ja terveysvirastojen toimipisteissä. Toimintaterapeuteilla on lisääntyvässä määrin mahdollisuuksia työskentelyyn myös hyvinvointialan järjestöissä, projekteissa ja kolmannen sektorin työpaikoissa.

Toimintaterapeuttiopiskelija, joka on opiskelujen aikana perehtynyt yrittäjyyteen esim. teoriaopintojen, harjoittelun ja/tai osuuskuntatoiminnan kautta, saattaa sijoittua valmistuttuaan yritykseen töihin tai perustaa oman yrityksen.

Opiskelijan työllistymistä voi tukea myös esim. harjoittelun aikana tehty kehittämistehtävä tietylle työyhteisölle. Samoin perheosaamisen syventäminen tai kansainvälinen toiminta opiskelun aikana voivat myös vaikuttaa myönteisesti työllistymiseen juuri ko. osaamista vaativiin työtehtäviin​.

​Jatko-opinnot

​Ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija voi valmistuttuaan ja vähintään kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen jatkaa opintojaan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Opintoja voi jatkaa myös hakeutumalla esimerkiksi yliopistojen maisterikoulutuksiin tai vastaaviin. Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen on luonnollisesti mahdollista jatkaa myös ulkomaisissa korkeakouluissa Master-tason koulutusohjelmissa.

Samoin ammattikorkeakoulu tarjoaa täydennyskoulutusmahdollisuuksia erikoistumiskoulutuksissa ja työelämäperusteisessa täydennyskoulutuksessa. Jos opiskelija suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, hän voi saada jatko-opintomahdollisuuden yliopistojen tieteellisiin tai taiteellisiin jatko-opintoihin (37 §/558/2009). Kaikkiin jatko-opintoihin on hakeuduttava erikseen.

​Muut tiedot

​Suunnittelu

Koulutuksen suunnittelu perustuu laajaan kirjallisuuskatsaukseen ja analyysiin sosiaali- ja terveysalan ​toimintaympäristön tulevaisuudesta sekä asiantuntijoiden haastatteluihin ​tulevaisuuden osaamisesta.

Suunnittelutyöhön on osallistunut opettajien ohella opiskelijoiden edustajia sekä sosiaali- ja terveysalan edustajia julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioista keskustellen järjestetyissä tilaisuuksissa sosiaali- ja terveysalan yhteisestä osaamista sekä ammattikohtaisesta osaamisesta tulevaisuudessa.​

​Yhteystiedot

Jaana Ritsilä, koulutusvastaava, +358 400 989 456
etunimi.sukunimi@jamk.fi
Piippukatu2
40100 Jyväskylä