Aikataulu: 1.9.2015 – 31.1.2016
Ohjaajat: Jari Aho, Pirjo Hänninen ja Maarit Miettinen
Toteutus: verkossa

Tällä opintojaksolla tutustut keskeiseen kasvatustieteelliseen käsitteistöön sekä kasvatus- ja kehityspsykologiseen näkökulmaan oppimisesta ja ihmisen kehityksestä.

Voit suorittaa opintojakson joko osallistumalla verkko-opintojaksolle ja tekemällä siihen kuuluvat oppimistehtävät 1-4, tai esittämällä todistuksen joko kasvatustieteen, aikuiskasvatuksen tai ammattikasvatuksen perusopinnoista tai approbatur-arvosanasta. Halutessasi korvata opintojakson lähetä korvaavuushakemus (julkaistaan syyskuussa 2015) ja todistus korvaavasta suorituksesta ammatillisen opettajakorkeakoulun opintojen ohjaajalle (ks. Hyväksilukeminen).

Verkko-opintojakso on auki Optimassa 1.9.2015-31.1.2016. Oppimistehtävien arviointiviikot ovat syyslukukaudella 2015 viikoilla 45 ja 49, ja kevätlukukaudella 2016 viikolla 5.

Osaamistavoitteet

Opiskelija ymmärtää ihmisen oppimista ja kehittymistä tarkastelevien tieteiden (kasvatustiede, kasvatus- ja kehityspsykologia) soveltamismahdollisuudet oppimisen ohjaamisessa. Opiskelijalla on valmiudet seurata opetustyöhön liittyviä ajankohtaisia tutkimuksia ja selvityksiä. Opiskelija osaa hyödyntää tietoa ihmisen kehityksestä ja oppimisesta omien opiskelijoidensa ammatillisen kasvun tukemisessa ja oppimisen ohjauksessa sekä oman opettajuutensa kehittämisessä.

Sisältö

Opintojaksossa opiskelija tutustuu oppimisen ohjaamisessa tarvittavaan kasvatustieteelliseen ja kasvatus- ja kehityspsykologiseen käsitteistöön, keskeisiin teorioihin ja niiden soveltamismahdollisuuksiin opettajan työssä, sekä opetusmaailman ajankohtaisiin ilmiöihin.

  • Kasvatuksen ja oppimisen ohjaamisen käsitteiden ja teorioiden soveltaminen opettajan työhön
  • Ihmisen kasvu ja kehitys eri ikäkausina
  • Opetuksen ja oppimisen ajankohtaiset käsitteet ja ilmiöt

Arviointiaineisto

Verkkotehtävien pohjalta tuotetut oppimistuotokset, joiden muoto on vapaa (esimerkiksi digitarina, PowerPoint- tai Prezi-esitys, mindmap, sarjakuva, kuvakollaasi, piirros, videoitu keskustelu, essee tms.). Tehtävät voi tehdä joko yksin, pareittain tai oppimispiirissä.

Arviointikriteerit

Oppimistuotosten avulla arvioidaan tiedonhallintaosaamista, oppijaosaamista sekä reflektio-osaamista. Hyväksyttävän tason arviointikriteerit ovat seuraavat:

  Hyväksyttävä osaaminen
Tiedonhallinta-osaaminen
  • Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhakuun ja pystyy etsimään oman työnsä kannalta tärkeitä ja ajankohtaisia tiedonlähteitä, tutkimuksia ja selvityksiä.
  • Opiskelija tuntee kasvatustieteen ja kasvatus- ja kehityspsykologian peruskäsitteitä ja kykenee ymmärrettävällä tavalla tarkastelemaan kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen ilmiöitä niitä käyttäen ja soveltaen.
  • Opiskelija tarkastelee ja jäsentää omia kokemuksiaan ja näkemyksiään kasvatustieteellisten ja kasvatus- ja kehityspsykologisten käsitteiden avulla sekä soveltaa näitä peruskäsitteitä esimerkiksi oman työnsä käytäntöihin.
Oppijaosaaminen
  • Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää oppimisen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja osaa soveltaa tätä tietoa opetuksen ja ohjauksen käytäntöihin omassa työssään.
Reflektio-osaaminen
  • Opiskelija arvioi realistisesti ja perustellusti omaa oppimistaan ja asettaa itselleen uusia tavoitteita osaamisensa kehittämiseksi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty