Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa arvioida yksilöllisiä oppimisvalmiuksia, suunnitella ja toteuttaa tarkoituksenmukaisia erityispedagogisia ratkaisuja harjoitteluympäristössään. Hän osaa tunnistaa erilaisia oppimisvaikeuksia ja osaa rakentaa mielekkäitä oppimisympäristöjä yhdessä oppijan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Opiskelijat perehtyvät erityisopetusta, yksilöllisen oppimisen arviointia ja ohjausta käsittelevään kirjallisuuteen. He suunnittelevat ja toteuttavat opetusharjoittelun erityisopettajan ohjauksessa. Harjoittelua ei voi tehdä omassa työssä tai työyhteisössä, vaan se toteutetaan itselle uudessa toimintaympäristössä. Myös kansainvälinen harjoittelu on mahdollinen. Opiskelijat arvioivat opetustaan ja laativat valitsemaansa kirjallisuuteen perehtyen harjoitteluraportin.

Sisältö

  • oppimisprosessin ja erityisen tuen suunnittelu ja toteutus
  • oman osaamisen arviointi

Arviointiaineistot

  • opetuksen ja ohjauksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin liittyvät dokumentit
  • ohjaus- ja arviointikeskustelut ohjaavan erityisopettajan kanssa
  • harjoitteluraportti ja lukupäiväkirja

Arviointikriteerit  (hyväksyttävä osaaminen)

  • valitsee oman erityisopettajuuteen kasvun näkökulmasta tavoitteellisen harjoittelukohteen (Hops-sidonnaisuus)
  • osaa suunnitella ja toteuttaa erityispedagogisesti tarkoituksenmukaisen oppimiskokonaisuuden
  • osaa arvioida omaa kehittymistään yksilöllisen oppimisen ohjaamisessa ja tukemisessa
  • osaa laatia pedagogisesti jäsennellyn raportin

 

Tehtävät

16. Opetusharjoittelu

a)      Harjoittelusuunnitelma

Harjoittelun suunnittelu ja toteutus perustuu haasteisiin, joita opiskelija on määritellyt opiskelulleen ja kirjannut tavoitteeksi hopsiin. Harjoittelusuunnitelma hyväksytetään vastuukouluttajalla ennen virallisten sopimusten tekemistä. Harjoittelu suunnitellaan ja toteutetaan erityisopettajan ohjauksessa muussa kuin omassa oppilaitoksessa tai toimintaympäristössä. Harjoittelusta tehdään kirjallinen sopimus harjoittelupaikan kanssa, jolloin harjoittelun ohjauksesta voidaan maksaa sopimuksen mukainen palkkio joko ohjaavalle opettajalle tai oppilaitoksen ylläpitäjäyhteisölle.

b)   Harjoittelu

Harjoittelu koostuu 3 viikon työskentelystä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa tai yleisessä ammattioppilaitoksessa integroidussa ryhmässä tai erityisryhmässä.

Harjoittelu suoritetaan opetustyössä itselle uudessa toimintaympäristössä ja harjoittelun ohjaava opettaja on erityisopettaja. Harjoittelukokonaisuus voidaan toteuttaa enintään kahdessa paikassa (5 peräkkäistä päivää + 10 peräkkäistä päivää).

Harjoittelu on suositeltavaa suorittaa kevään 2015 loppuun mennessä. Harjoitteluun valmistaudutaan tutustumalla ennakkoon toimintaympäristöön ja harjoittelua taustoittavaan kirjallisuuteen.

c)  Harjoitteluraportti

Harjoittelusta laaditaan kirjallinen raportti, jossa käsitellään
- harjoittelun tavoitteiden toteutumista
- erityisopetuksen toteutumista
- opiskelijan omia didaktisia ratkaisuja ja
- jakson merkitystä oman erityisopettajuuden kehittymiselle.

Harjoitteluraporttiin sisällytetään lukupäiväkirja valituista teoksista, jotka määräytyvät harjoittelun sisällöllisten tavoitteiden mukaan.