Opintojaksolla perehdyt kirjallisten lähteiden ja omakohtaisen harjoittelun avulla henkilökohtaisen ohjauksen toteuttamiseen ja saat palautetta ohjausharjoittelustasi sekä omalta pienryhmältäsi että omalta kouluttajaltasi.

KUVIO 4. Henkilökohtainen ohjaus

Osaamistavoite

Henkilökohtaisessa ohjauksessa korostuvat ohjaajan ja ohjattavan välinen vuorovaikutus ja ohjaussuhde. Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa kohdata ohjattavansa erilaisissa vuorovaikutus- ja ohjaustilanteissa, rakentaa tietoisesti hyvää ohjaussuhdetta ja ohjata tarvelähtöisesti tukien ohjattavien omaehtoista toimintaa oppimisessa ja opiskelussa, urasuunnittelussa ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin liittyvien kysymysten hoitamisessa. Hän integroi teoria- ja tutkimustiedon ohjaukseen ja osaa soveltaa ohjauksen teoreettisia lähestymistapoja käyttöteoriaansa tietoisesti rakentaen. Hän osaa arvioida omia ohjaustaitojaan, asettaa itselleen kehittymistavoitteita sekä kehittää systemaattisesti ohjausosaamistaan.

Sisältö

  • vuorovaikutus ja ohjaussuhde
  • tavoitteellinen ja tarvelähtöinen ohjauskeskustelu
  • ohjauksen teoreettisten lähestymistapojen soveltaminen
  • ohjausmenetelmien soveltaminen
  • ohjaajan käyttöteoria

Opintojakson suorittaminen

  • kirjallisuustehtävä ja sen käsittely omassa pienryhmässä (webinaari)
  • 2 kpl digitaalisesti tallennettua kuvanauhoitetta ohjaustilanteista; tallenteet käsitellään omassa pienryhmässä; tallennus suoraan Optiman työtilaan (ohjausharjoitteet 1 ja 2)
  • tallenteisiin liittyvät kirjalliset suunnitelmat ja analyysit/itsearvioinnit
  • osallistuminen pienryhmätyöskentelyyn ja opiskelijakollegoiden harjoitteiden vertaisarviointi
  • opintojakson kokoava itsearviointi

Tehtävät

Opintojakson oppimistehtävät koostuvat kolmesta tehtävästä: Tehtävä 1 on kirjallisuustehtävä. Ohjausharjoitteet 1 ja 2 tehdään aidoissa ohjaustilanteissa, joita varten opinto-ohjaajaopiskelija valitsee ohjattavan, jolla on todellinen ja pitkäkestoinen opintoohjauksen tarve. Opiskelija tallentaa kaksi (2) ohjaustilannetta seuraten saman ohjattavan vaiheita opintojen aikana. Valitessasi ohjattavaa muista selvittää hänelle, mikä on tallenteen tarkoitus sekä pyytää lupa siihen. Harjoitusten tekoa ohjaavat oppilaitoksen toimintatavat ja säädökset sekä henkilökohtaisen ohjauksen antamiseen liittyvät ohjeet.

Ohjausharjoitteet tulee tehdä digitaalisena kuvatallenteena Optima-ympäristössä. Tallenteiden äänen ja kuvan laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tallenteita, joiden kuvan- tai äänenlaatu ei mahdollista niiden analysoimista, ei voida hyväksyä.

1. Kirjallisuustehtävä: Ohjaussuhde ja vuorovaikutus

  • tavoitteena on tutkia ja selvittää luottamuksellisen ja tasavertaisen ohjaussuhteen ja vuorovaikutuksen rakentumista.

Tutustu etukäteen ohjauksen vuorovaikutuksellisuutta ja ohjaussuhdetta käsittelevään kirjallisuuteen, josta sovitaan omassa pienryhmässä ja jota käsitellään webinaarissa.

2. Ohjausharjoite 1: Tavoitteellinen ohjauskeskustelu

  • tavoitteena on harjoitella tavoitteellista ohjauskeskustelua: toimivan ohjauskeskustelun aloitus, ohjauskeskustelun jäntevä eteneminen sekä kokoava lopetus.

Ennen ohjausharjoitetta laadi kirjallinen suunnitelma ohjaustilanteesta. Kirjaa suunnitelmaan ohjauskeskustelun tavoitteet sekä asiakkaan että oman osaamisesi kehittymisen näkökulmasta. Ohjausharjoitteen jälkeen analysoi kirjallisesti ohjaustilannetta ja omaa ohjausosaamistasi (katso arviointikriteerit). Ohjausharjoite 1:n alusta litteroidaan n. 5 minuuttia.

Palauta sekä nauhoite että siihen liittyvät kirjalliset tehtävät (suunnitelma, itsearviointi/analyysi ja litteraatti) Optimaan.

3. Ohjausharjoite 2: Luovat menetelmät ja käyttöteoriani

  • tavoitteena on hyödyntää koulutuksessa omaksuttuja ohjauksen teoreettisia lähestymistapoja, todentaa omaa ohjauksen käyttöteoriaa, käyttää luovia ohjausmenetelmiä ja ohjausta tukevaa välineistöä.

Ohjausharjoite 2 toteutetaan mielellään uraohjaustilanteena. Ennen ohjausharjoitetta laadi kirjallinen suunnitelma ohjaustilanteesta. Kirjaa suunnitelmaan ohjauskeskustelun tavoitteet sekä asiakkaan että oman osaamisesi kehittymisen näkökulmasta. Ohjausharjoitteen jälkeen pohdi ohjausharjoitteen kirjallisessa analyysissa ohjausharjoite 2:ssa käyttämäsi/käyttämiesi ohjauksen teoreettisten lähestymistapojen soveltuvuutta ohjaustilanteeseen, oman käyttöteoriasi todentumista ja ohjausmenetelmän/-välineen käytön onnistumista harjoitteessa (katso arviointikriteerit). Valitse nauhoitteesta ryhmälle katsottavaksi kohta (10 min), joka ilmentää käyttämääsi ohjauksen lähestymistapaa/käyttöteoriaasi. Ohjausharjoite 2:een liittyy opponointi: pienryhmässä parityöskentelynä parit katsovat toisensa nauhoitteet kokonaisuudessaan ja antavat toisilleen katselutilanteessa palautetta ohjausharjoite 2:n tavoitteiden ja arviointikriteerien suuntaisesti.

Palauta sekä nauhoite että siihen liittyvät kirjalliset tehtävät (suunnitelma ja itsearviointi/analyysi) Optimaan.

Itsearviointi

Toisen harjoitteen sekä siitä saamasi palautteen jälkeen tee koko ohjausharjoitteluprosessista itsearviointi. Pohdi edistymistäsi henkilökohtaisen ohjauksen tilanteissa sekä oman käyttöteoriasi rakentumista ja kehittymistä suhteessa koulutuksessa esitettyihin ohjauksen lähestymistapoihin. Suosittelemme oppimispäiväkirjan pitämistä ohjausharjoittelusta oman ohjausosaamisen kehittymisen havainnointiin ja reflektointiin. Muista pohtia litteroinnin herättämiä ajatuksia itsearvioinnissasi.

Arviointiasteikko: Hyväksytty / Hylätty

Arviointikriteerit, hyväksytty osaaminen: Opiskelija

  • osaa tarkastella ohjauskeskustelua vuorovaikutuksen, ohjausprosessin, sisällön ja rakenteen näkökulmista.
  • ymmärtää luottamuksellisen ja tasavertaisen ohjaussuhteen ja vuorovaikutuksen merkityksen.
  • tunnistaa ohjaajan ja ohjattavan roolit tavoitteellisen ohjauskeskustelun toteuttamisessa.
  • tuntee tavoitteellisen ohjauskeskustelun vaiheet ja osaa rakentaa ohjauskeskustelun niiden mukaisesti.
  • tuntee erilaiset kysymykset ja osaa kysyä ohjauskeskustelua tavoitteellisesti eteenpäin vieviä avoimia kysymyksiä.
  • osaa hyödyntää ja arvioida ohjauksen lähestymistapojen soveltuvuutta henkilökohtaisessa ohjauskeskustelussa.
  • kykenee yhdistämään kokemus- ja teoriatietoa rakentaen tietoisesti omaa käyttöteoriaansa.
  • osaa valita vuorovaikutusta tukevan välineen/menetelmän ohjauskeskustelun tueksi.
  • osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa ohjaustilanteessa.
  • kykenee antamaan ja vastaanottamaan rakentavaa palautetta omien ohjaustaitojensa kehittämiseksi.

Kirjallisuutta