Osaaminen opintojen tavoitteena

Ammatillisen opettajankorkeakoulun opetussuunnitelma on osaamisperusteinen. Se tarkoittaa, että opinnoissa opiskelija nähdään aktiivisena toimijana, joka sitoutuu oman opiskelunsa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.  Keskeistä on osaamisen hankkiminen ja osoittaminen, ei opintojen suorittaminen. Osaamisperusteisessa opettajankoulutuksessa rakennat henkilökohtaisen ja yksilöllisen opintopolkusi. Opintosi alkavat osaamisen itsearvioinnilla, jolloin tunnistat aiempaa osaamistasi suhteessa opettajankoulutuksen osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. 

Ammatillisen opettajankoulutuksen opintojen tavoitteena on, että opettajankoulutuksen suorittaneella on valmiudet: 

  1. ohjata erilaisten opiskelijoiden oppimista; ja 
  2. kehittää opetusalaansa ottaen huomioon työelämän ja ammattien kehittyminen. 

(Valtioneuvoston asetus 1129/2014 § 6)

Ammatilliselle opettajankoulutukselle asetettuja tavoitteita tulkiten kaksi keskeistä osaamisaluetta ovat oppimisen ohjaaminen ja tulevaisuuden tekeminen.  Ammatillisen opettajankoulutuksen tehtävänä on näillä osaamisalueilla olevien osaamisten kehittäminen, syventäminen ja arviointi. Kolmas osaamisalue on ammatillisen opettajuuden kehittäminen.

Opettajan osaamisalueet, kerrottu seuraavassa tekstissä
Opettajan osaamisalueet

Oppimisen ohjaamisen osaamisalue

Oppimisen ohjaamisen osaamisalue koostuu seuraavasta kolmesta osaamisesta, joita kehitetään, syvennetään ja arvioidaan erilaisten oppimistehtävien avulla:

  • Ammattipedagoginen osaaminen
  • Kohtaamisosaaminen
  • Oppimisprosessien ohjausosaaminen

Ammattipedagoginen osaaminen tarkoittaa opettajan tietämystä ammatillista osaamista ja oppimista koskevista teoreettisista, eettisistä ja filosofisista lähtökohdista. Ammattipedagoginen osaaminen merkitsee taitoa ohjata oppijoiden ammatillisten tietojen ja taitojen oppimista sekä itsesäätelytaitojen kehittymistä työelämän ja ammattialan vaatimusten sekä opetusta määrittävien asiakirjojen mukaisesti. Opettaja toimii kriittisesti, kehittävästi ja luovasti oman alansa pedagogisissa toimintaympäristöissä.

Kohtaamisosaamisellaan opettaja vahvistaa oppijoiden toimijuutta. Hän tukee kaikessa toiminnassaan oppijoiden jatkuvan oppimisen taitoja, kuten itsesäätely- ja reflektiotaitoja sekä oppijan oman oppimisprosessinsa omistajuutta. Opettajalla on kyky huomioida oppijoiden henkilökohtaiset oppimisen lähtökohdat ja tavoitteet. Hän ohjaa oppijoita sensitiivisesti ymmärtäen heidän elämismaailmansa sekä oppimis- ja ohjaustilanteen kontekstin. Hänen työotteensa on oppijoiden hyvinvointia tukevalla tavalla dialoginen ja eettinen. 

Oppimisprosessien ohjausosaaminen tarkoittaa opettajan kykyä yhteistyössä muiden kanssa suunnitella, johtaa, arvioida ja kehittää oppimis-, ohjaus- ja opetusprosesseja huomioiden oppijoiden moninaisuuden ja yksilöllisyyden. Opettaja ymmärtää ryhmässä tapahtuvia ilmiöitä ja osaa tukea ryhmän rakentumista. Hän hyödyntää ryhmää oppimisen voimavarana. Opettaja käyttää monipuolisia ja työelämälähtöisiä oppimisen resursseja ja ympäristöjä. Hän hyödyntää digitaalisuutta pedagogisesti perustellulla tavalla ohjatessaan ja johtaessaan oppimisprosesseja.

Tulevaisuuden tekemisen osaamisalue

Tulevaisuuden tekemisen osaamisaluepuolestaan koostuu seuraavista kahdesta osaamisesta, joita eri oppimistehtävien avulla kehitetään ja arvioidaan:

  • Tulevaisuusosaaminen 
  • Kehittämisosaaminen

Tulevaisuusosaaminen tarkoittaa opettajan tahtoa ja taitoa olla tekemässä ammatillisen oppimisen, työelämän ja yhteiskunnan tulevaisuutta. Se tarkoittaa hänen kykyään hahmottaa yhteiskunnallisia, taloudellisia ja sosiaalisia kehityskulkuja. Hänellä on kykyä tunnistaa omalla alallaan tapahtumassa olevia ammatillisen osaamisen muutoksia. Se tarkoittaa myös opettajan tutkivaa työotetta ja kriittistä suhtautumista olemassa oleviin toimintatapoihin ja rakenteisiin. Hänellä on rohkeutta ajatella luovasti. Hän osaa tehdä asioita uudella tavalla yhteiskunnallisen tasa-arvon, sivistyksen ja eettisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.   

Kehittämisosaaminen tarkoittaa opettajan kykyä kehittää yhdessä muiden kanssa omaa ja yhteisönsä toimintaa sekä oppimiskulttuuria sekä tahtoa ja taitoa kehittää ammatillista oppimista, työelämää ja yrittäjyyttä alueellisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Se merkitsee myös kykyä hankkia tietoa ammatillisen oppimisen ja työelämän kehittämistarpeista ja niiden perusteista, ja käyttää sitä oppimisen edistämiseksi.  Hän toimii kulloinkin tarkoituksenmukaisten kumppanuussuhteiden verkostoissa innovatiivisella ja ratkaisukeskeisellä tavalla erilaisia menetelmiä hyödyntäen. 

Ammatillisen opettajuuden kehittämisen osaamisalue

Ammatillisen opettajuuden kehittämisen osaamisalue koostuu:

  • Reflektio-osaamisesta
  • Toimijuusosaamisesta

Reflektio-osaaminen tarkoittaa opettajan kykyä tunnistaa ja kriittisesti arvioida omaan opettajuuteensa liittyviä peruskäsityksiään, arvojaan ja asenteitaan sekä omia ajattelu- ja toimintamallejaan. Hän kykenee tarvittaessa mukauttamaan omaa toimintaansa saamansa palautteen pohjalta. Hän arvioi oman ajattelunsa ja toimintansa eettisiä lähtökohtia ja pystyy kehittämään niitä sen perusteella.  

Toimijuusosaaminen tarkoittaa opettajan aloitteellista asennetta oman ammatillisen kehittymispolkunsa rakentajana ja kykyä asettaa tavoitteita omalle ammatilliselle kehittymiselleen. Se tarkoittaa opettajan kykyä tehdä luovasti erilaisia työhönsä liittyviä ratkaisuja ammattipedagogiseen tietoon perustuen. Se merkitsee myös taitoa hallita ja johtaa omaa työtä tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän osallistuu yhteisöllisen tiedon rakentamiseen, ja hänellä on taito toimia monimuotoisissa oppimisen ympäristöissä oman ja työyhteisönsä toiminnan kehittämiseksi. 

Opettajankoulutuksen eri opintojaksojen tehtävänä on edistää näitä osaamisia ja eri opintojaksojen puitteissa näitä myös arvioidaan. Opintojaksokuvausten alussa on mainittu kuhunkin opintojaksoon liittyvät osaamiset. Opintojaksokuvaukset löydät Pepistä.